Olisiko Intia seuraava reissu?

Minulla ei tällä kertaan ole paljon kerrottavaa, sillä töitä on ollut todella paljon. Olen edelleen etsimässä lentoja ja matkaideoita talvelle. Uskon että käännyn itseasiassa Intian puolelle. Intian kulttuuri jotenkin kiehtoo minua, ja tämä matka olisi jotain aivan uutta, verrattuna muihin matkoihin.

En kuitenkaan tiedä kauanko haluaisin siellä olla. Ehkä parempi että ainoastaan varaan meno lennot ja katson myöhemmin miten siellä sujuu. Ellen viihdy voi helposti sitten tulla takaisin.

Mitä mieltä olette?

Ps. Tällä hetkellä työskentelen taas uuden sivuston parissa. http://www.ilmaiskierrosta.info/ johon me ollaan tekemässä aivan uudenlainen sivusto josta löytyy paljon hyödyllistä tietoa miten voi pelata erilaiset pelit netissä täysin ilmaiseksi. Pysykää kuulolla jos kiinnostaa 😉

Talvelle matkustusideoita

Ajattelin matkustaa ulkomaille taas ensivuoden puolella hieman pidemmäksi aikaa. Olen ajatellut muutamia erilaisia kohteita, kuten esimerkiksi:

  • Intia
  • Hawai
  • Bali
  • Australia

En ole kuitenkaan vielä osannut päättää minne haluaisin matkustella. Intia voisi olla siitä mielenkiintoinen kohde koska kulttuuri siellä päin on niin erilainen.

Aion lukea lisää jokaisesta kohteesta ja ehkä jopa varata lennot ensikuun puolella. Katsotaan miten käy!

Nyt joudun kuitenkin menemään takaisin työn pariin, sillä sain uuden projektin taasen tänään, jossa kirjoitan uutta sisältöä sivustolle: http://www.suomalaisetnettikasinot.net/

Mukavaa viikonalkua kaikille, ja palataan taasen asiaan ensiviikon puolella!

Töitä ja lisää töitä

En ole ollut aktiivinen pitkään aikaan tässä blogissa, mutta tämä johtuu ainoastaan siitä että olen ollut niin äärettömän kiireinen töissä. Olen kirjoittanut todella paljon sisältöä erilaisiin nettisivustoihin viime vuoden aikana. Yritän kuitenkin nyt hieman parantaa tapojani ja olla hieman enemmän aktiivinen myös tässä blogissa!

Tällä hetkellä kirjoittelen sisältöä uudelle nettisivustolle: http://www.kaikki-kasinot.org/ joka on itseasiassa upouusi nettisivusto, joten töitä riittää tämän projektin parissa pitkään.

Kirjoittaminen on aina mukavaa, joten tämän blogin ylläpitäminen pitäisi myös jatkossa onnistua, ainakin hieman paremmin kuin aiemmin, heh heh .

Mukavaa sunnuntaita kaikille!

Terkuin,

Elämän nauttija

Phuketin nähtävyydet

big-buddha

Koska lähtö Phukettiin lähestyy, ajattelin hieman luetella muutamia loistavia nähtävyyksiä joita aion mennä heti ensimmäisen kuukauden aikana tarkistamaan.

Jos lähtö Phukettiin on mielessä, suosittelen ainakin seuraavia nähtävyyksiä:

Nämä tietysti ovat ainoastaan muutamia joita aion mennä katsomaan / tekemään. Laivareissuja on todella paljon ja niillä pääsee oikeastaan minne vain. Mutta katsotaan minne päädyn!

Terkuin,

Elämännauttija

Perjantaina lähtö!

smiley-1691280_1920

Kohta lähestyy! Muutan nimittäin perjantaina Thaimaaseen. On tätä odotettu! Olen jo onnistunut ensinnäkin saamaan enemmän kirjoitustöitä joten rahapula ei tule iskemään ainakaan samantien. Sain myös ystävän kautta tietoa että viereisestä baarista etsitään skandinaavialaista tarjoilijaa joten taidan mennä sinne myös kyselemään.

Lähden tästä nyt kirjoittelemaan ja pakkaamaan hieman. Tällä hetkellä työstän nettikasinoiden parissa ja kirjoittelen aiheesta ilmaista pelirahaa. Saattaa kuullostaa oudolta mutta se on ilmeisesti täysin totta että pelisivustot tarjoavat uusille pelaajille monesti ilmaista pelirahaa joilla voi pelata ja kokeilla erilaiset pelit täysin ilmaiseksi. Todella reilua mielestäni. Anyways, joudun nyt lopettamaan sillä töitä riittää loppuviikoksi!

Terkuin,

Elämännauttija

Uusi matkalaukku

suitcase-931904_1920

Näin ennen Taimaan lentoja piti käydä ostamassa uusi matkalaukku. Päädyin todella edulliseen vaihtoehtoon tosin sillä en tiedä kauanko jään Taimaaseen, jään ehkä pysyvästi enkä tarvitse jatkossa käyttää paljon matkalaukkua.

Ostin 30€ keskikokoisen punaisen matkalaukun jonne pitäisi mahtua suurin osa tavaroistani, lisäksi lennän myös rinkan kanssa joten sinne mahtuu myös muutamia asioita.

Viikon päästä lennot – jiiihaaaaa !

Töitä, töitä ja töitä

Hei vain, tällä hetkellä riittää töitä sillä lennot ovat viikon päästä Taimaaseen joten pitää tienata hieman extraa ennen sitä!

Aloitan uuden nettisivuston sisällöntuottoa ja kirjoitan paljon tällä hetkellä erilaisista kasinopeleistä kuten esimerkiksi erilaiset kolikkopelit. Pidän itse todella paljon pelaamisesta joten peleistä kirjoittaminen sujuu todella helposti ja nopeasti.

Ennen Taimaan matkaa riittää todella tekemistä, joten blogipostaukset jäävät hieman lyhyeksi.

Terkuin,

Elämännauttija

Se on kohta Perjantai!

party-1535576_1280

Puolivälissä viikkoa ollaan ja onhan se mahtavaa! Tänään tutustuin hieman erilaisiin töihin mitä voisin tehdä kirjoitustyön ohella Phuketissa. Tutustuin mm. tähän sivustoon;http://www.thephuketnews.com/classifieds-jobs.php#eLdtXishhhFK4wuB.97 mistä löytyi hyvin paljon erilaisia töitä jne.

Parastahan se tietysti olisi jos menisi hakemaan töitä paikanpäällä, mutta ei varmasti ole pahasta jos hieman etukäteen tutustuu ja kyselee töiden perään. Minulla on myös pari tuttua kaveria jotka asuvat tällä hetkellä Phuketissa ja he kertoivat että on paljon Skandinaavilaisia ravintoloita sekä yökerhoja jotka etsivät tarjoilijoita joten todennäköisesti päädyn johonkin Skandi baariin.

Tälläistä tällä kertaa, ja tosiaan, se on kohta perjantai!

Terkuin,

Elämännauttija

 

Lennot varattu!

hawker-539490_1280

Varasin viikonlopun aikana lennot Phukettiin! Jes jes. Paluulentoja ei tosin ole vielä varattu sillä en tiedä ollenkaan koska ajattelin tulla takaisin ja jos edes tulen. Hintaa tuli kokonaisuudessaan 380€ Berlin – Bangkok – Phuket.

Ajattelin näin aluksi asustella Phuketissa hostelleissa sillä pääsen siellä myös nettiin ja tekemään duunia (kirjoitan tällä hetkellä sisältöä erilaisista nettipeleistä kuten kasinopelit ja kolikkopelit):  ja koska rahaa ei ole loputtomasti on parempi vaihtoehto asua hostelleissa kuin hotelleissa. Eikä siinä vielä kaikki sillä pääsen monesti tutustumaan uusiin ihmisiin kun asun hostelleissa.

Varaan useimmiten tämän sivuston kautta kun etsin hostelleja: http://www.hostels.com/ mutta tarkistan myös monesti hotels.com sivuston kautta.

Lennot on kahden viikon päästä joten vielä tässä riittää suunniteltavaa ja voisin jopa etsiä hieman duunia sisällöntuoton ohella kuten esimerkiksi ravintolassa tai yökerhossa. Katsotaan miten tässä käy.

Terkuin, Elämännauttija

Thaimaan lennot

thailand-1644190_1920

Hellou hellou, tosiaan eilen tarkistelin lentoja Thaimaaseen ja löysin Berliini – Bangkok – Phuket 400€ , en ole vielä varannut mutta ajattelin ehkä varata tänään. Lennot olivat ihan ok pituisia ja kohtuu halvat.

Tarkistan tänään vielä hieman skyscanner ja momondon sivuilla jos löytyisi paremmat.

Ihanaa perjantaita ja viikonloppuja kaikille!

Terkuin,

Elämän nauttija